Kun Puustellin Espoon myymälään astuu sisään, tulee ensimmäisenä vastaan valtava avokeittiö. Kauppias Antti Niiranen kertoo, että keittiössä kokkaillaan aika usein, joko lounasta henkilökunnalle tai näytösluontoisesti asiakas- tai messutilaisuuksissa. Keittiö on siis kovassa käytössä.

Antti on ollut Puustellilla vuodesta 2006. Hän on alkuperäiseltä ammatiltaan kokki ja tuli Puustelliin ostamaan itselleen toimivaa keittiötä kotiin. Ostosreissusta jäikin käsiin uusi työ Puustellin myyjänä. Edellinen yrittäjä sattui juuri silloin etsimään uutta työntekijää. Vuonna 2011, aprillipäivänä, Antista tuli Puustelli Espoon yrittäjä. Liike on ollut samassa paikassa Suomenojalla jo 90-luvun alusta ja sijaitsee sisustus- ja remonttiliikkeiden keskittymässä aivan Länsiväylän varrella. Myymälä on laajentunut vuosien varrella ja vallannut tilaa kiinteistöstä pikkuhiljaa. Viimeisin remontti tehtiin nelisen vuotta sitten ja nyt liikkeessä on 550 neliötä, 11 keittiöryhmää, useampi wc-ryhmä, kodinhoitohuone ja lasten leikkinurkkaus.

Remontti toteutettiin yhteistyössä koko henkilökunnan kanssa. Antista oli tärkeää saada keittiöryhmiä, jotka vastaavat asiakkaiden kotien oikeita mittakaavoja, pieniä ja isoja keittiöitä, L-mallisia ja avokeittiöitä. Sisustuselementit mietittiin asiakkaiden tarpeiden mukaisiksi, mielenkiintoisia pintoja käyttäen. Välitiloissa näkyykin mikrosementtiä, keraamista laattaa, tapettia ja tietysti kaakeleita. Keittiöt ovat täynnä harkittuja ja kuvauksellisia yksityiskohtia.

Espoolaiset asiakkaat tulevat pääsääntöisesti hakemaan keittiötä. Antti kuitenkin tiedostaa, että nälkä kasvaa syödessä, joten suunnittelupalaverissa otetaan usein puheeksi asunnon muiden tilojen mahdollinen remontointi. Jos keittiön ja olohuoneen välistä kaadetaan seinä, miltä olohuone sitten näyttää? Entä jos eteisestä on näkymä keittiöön, alkaako sitten kaduttaa, jos eteiselle ei ollakaan tehty mitään? Antin tiimi tekeekin paljon koko huoneiston käsittäviä remontteja ja saneerauksia. Asentajat kuuluvat tiiviinä osana henkilökuntaa ja heitä näkeekin liikkeessä päivittäin. Jokaisen remontin työnjohtajaksi nimetään yksi asentaja, joka hoitaa kaiken aikataulutuksen, esimerkiksi sähkö- ja putkimiesten kanssa. Myyjä on projektissa mukana koko matkan ja varmistaa, että tiedonkulku toimii ja kalusteet tulevat ajallaan.

Suositusasiakkaat tulevat usein tilaamaan koko asunnon remontin. Kun naapurin tai ystävän remontti on sujunut ongelmitta ja aikataulussa, on turvallista tulla Espoon Puustellille tilaamaan omankin kodin remontti. Asiakkaiden suurin huoli onkin remontin aikataulu ja sujuvuus. Antti ei lupaa yllätyksetöntä remonttia, koska sellaisia ei ole olemassa, mutta sen hän voi luvata, että kaikki ongelmat ratkaistaan, asiakas pidetään aina ajan tasalla ja remontti viedään maaliin luvatulla tavalla.