Kun Merja Ahvenniemi ja Ari Kähkönen pyyhältävät energisinä sisään avaraan ja valoisaan liikkeeseensä, heistä näkee heti, että he ovat kovan luokan yrittäjiä. Ei siis ole ihme, että Merja ja Ari valittiin Puustellin vuoden 2016 yrittäjiksi. Myyntiluvut ovat olleet tasaisessa nousussa ja Merja ja Ari panostavat uudistumiseen ja liiketoimintansa jatkuvaan kehittämiseen. Intohimo siihen, mitä he työkseen tekevät näkyy heidän pulppuavassa ja innostuneessa puheessaan arjestaan Puustellin yrittäjinä. Molemmat ovat aloittaneet Puustellilla 90-luvun hujakoilla ja ovat siis tehneet koko työuransa Puustellilla, kuten moni muukin Puustellin yrittäjä. Mikä voisi olla parempi merkki Puustellin yrittäjänä toimimisen mielekkyydestä kuin se, että kaikilla näyttää olevan pitkä ura tässä suomalaisessa perheyrityksessä?

Merja ja Ari tapasivat ollessaan töissä Joensuun Puustellissa vuonna 2001. Tänä vuonna molemmilla tulee 10 vuotta täyteen Puustelli-yrittäjinä. Vantaan Tammiston upean liikkeen remontti on juuri saatu valmiiksi. Remonttia tehtiin pikkuhiljaa yli vuoden ajan. Tilassa työskenneltiin remontin aikana, joten remontin valmistuminen on ollut erityisen ilahduttavaa. Tammiston myymälässä on esillä yhdeksän uudenkarheaa keittiötä ja neljä kylpyhuone/wc:tä. Asiakasvessatkin on oivaltavasti rakennettu esittelytiloiksi. Jokaisen näyttelykeittiön yhteydessä on neuvottelupöytä ja vipinää näyttää riittävän, sillä haastatteluhetkellä jokaisessa keittiössä istuu myyjä asiakkaineen. Samoissa tiloissa on Kastellin toimisto ja projektimyynnin toimintayksikkö, joten tilaa tarvitaan paljon. Merjan ja Arin kanssa työskentelee kolme myyjää, sihteeri ja kaksi asentajaa.

Tammiston liike sijaitsee Vantaan Tammiston vilkkaassa liikekeskuksessa, jossa on paljon tarjontaa keittiö- ja sisustusliikkeistä. Sijainti aiheuttaa kilpailua, mutta toisaalta se tuo paljon asiakkaita. Arin mukaan Puustelli erottuu moninaisen tarjonnan keskellä hyvällä palvelullaan ja kokonaisvaltaisilla ratkaisuilla ja toimintamallilla. ”Se tuntuu tosi hyvältä, kun asiakkaat, jotka selvästi ovat olleet keittiökierroksella, palaavat kierroksensa jälkeen meille ja haluavat tehdä sopimuksen remontistaan kanssamme.”

Merja ja Ari suunnittelevat keittiöitä Ullanlinnasta Joensuuhun, mutta toki liiketoiminta keskittyy Vantaan alueelle. Vantaalla 75% projekteista ovat saneerauskohteita ja loput omakotitalojen uudisrakennuskohteita. 40% asiakkaista tulee suoraan suositusten perusteella, jonka on mahdollistanut työntekijöiden pysyvyys ja huolella ja pieteetillä tehty työ.

Tällä hetkellä Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla trendinä on Merjan ja Arin mukaan yhä keittiön ja olohuoneen yhdistäminen. Ihmiset harrastavat ruoanlaittoa ja valmistavat ruokaa pitkään ja hartaudella, etenkin viikonloppuisin. Kuka nyt haluaisi yksikseen kokkailla pienessä keittiössä, joten keittiö halutaan osaksi oleskelutiloja. Työtasoista nousussa ovat keraamiset työtasot, joka on tervetullut uutuus. Keraamiset tasot ovat huolettomia: ne kestävät hyvin kuumuutta ja niiden päällä voi esimerkiksi leikata, pelkäämättä pinnan naarmuuntumista. Uuden malliston struktuuriovet kiinnostavat nyt kovasti ja mustat, sekä maalatut puupinnat ovat suosittuja. Asiakkaat haluavat myös kunnioittaa talonsa ikäkautta ja kysyvät usein, onko se mahdollista Puustellin moderneilla kalusteilla. Aina on löytynyt taloon sopiva mallisto ja ratkaisut, oli talo sitten 40- tai 100-vuotias.

Haastattelun jälkeen Merjan ja Arin työpäivä jatkuu kiireisenä. Seuraavat asiakkaat ovat jo tulossa ja illan viimeinen asiakaskäynti on kuuden aikaan. Ei elämä kuitenkaan kokonaan työtä tehdessä mene. On tärkeää myös rentoutua ja unohtaa työasiat hetkeksi, jotta uusille ideoille raivautuu tilaa. Lomiakin pitää pitää. Arilla ja Merjalla on tiivis 15 hengen ystäväporukka, joka koostuu Puustellilaisista. Lomilla on käyty yhdessä jo pariinkin otteeseen. ”Se on mukava porukka, kun meillä on niin paljon yhteistä.” Niin, miten se sanonta menikään? Yrittäjyys on elämäntapa.