Ennen kuin uusi keittiö voidaan asentaa, on Rönnin keittiössä tehtävä joitakin muutostöitä. Anu ja Jani avaavat lattian ja purkavat vanhan keittiön. Rönnin vanha keittiö koottiin muuton yhteydessä minibudjetilla erilaisista vanhoista huonekaluista, eikä varsinaisia keittiöelementtejä ole ollenkaan. Purkaminen käy siis nopeasti ja melkein kaikki kalusteet sijoitetaan uudelleen Anun työhuoneeseen tai tallin vintille odottamaan sopivaa paikkaa. astiahyllyinä toimineet vanhat mehiläispöntöt palaavat keittiöön remontin jälkeen, mutta tässä vaiheessa nekin saavat siirtyä pihalle odottelemaan. Pelkkä vanhan keittiön purkaminen ei riitä, sillä Anu haluaa keittiöremontin yhteydessä avata keittiön notkuvan lattian ja tarkistaa onko notkumisen syy lahovauriossa. Vanhat lattialankut halutaan ehdottomasti säilyttää, joten Jani sahaa varovaisesti yhden pontin auki, ja irrottaa sen jälkeen lattian lankku kerrallaan. Alta löytyy Anun suureksi helpotukseksi siistiä, kuivaa purua, eikä mikään viittaa kosteuteen tai muihin ongelmiin. Notkumisen syyksi paljastuu turhan heikko lattiavasan rakenne, joten Anu ja Jani päättävät vahvistaa vasoja ennen lankkujen palauttamista paikoilleen. Samalla tutkitaan lattian alla kulkevien lämmitysvesiputkien kunto, joka osoittautuu hyväksi. Kun lattia on vahvistettu, naputetaan numeroidut lankut takaisin paikoilleen. Vahvistettu lattia viimeistellään kerroksella lattiamaalia. 

Vanhan oviaukon kohdalla, missä aiemmin sijaitsi uuni ja sähköliesi (vanhan puuhellan vieressä) tarvitaan myös muutostöitä. Tee-se-itse -naisen osuus on rakentaa kehikko, joka peitetään vanerilevyllä ja tapetoidaan samoilla vanhoilla paperitapeteilla, kuin muukin keittiö. Kehikon kohdalle tulee uusi astiakaappi.

Koska liesitaso ja uuni siirtyvät uudessa keittiössä toiselle puolelle huonetta, tarvitaan myös sähköasentaja paikalle. Hän vetää uuden virtapiuhan, siirtää muutamaa pistorasiaa ja asentaa pari uutta. Putkimies käy irroittamassa tiskikoneen ja pesualtaan viemäröinnit ennen purkua ja palaa asentamaan uudet sitten, kun uusi keittiö on valmis.

Kaiken kaikkiaan ennakkotöihin menee paljon enemmän aikaa, kuin osaa ajatella. Vanhan keittiön pakkaamiseen, purkamiseen ja pois kantamiseen menee pari päivää, sähkötöihin kokonainen työpäivä ja putkitöihin tässä vaiheessa tunnin verran. Lattian avaaminen ja vahvistaminen vei kaikkiaan neljä päivää (joskaan ei kokonaisia päiviä) ja oviaukon koolaamiseen, levyttämiseen, maalaamiseen ja tapetoimiseen yksi kokonainen päivä. Aina kannattaa varata enemmän aikaa, kuin alunperin suunnitteli, sillä sitä tarvitaan!

Tässä vielä keittiö ennen remonttia. Se on persoonallinen, mutta melkolailla epäkäytännöllinen, sillä säilytystilaa on aivan liian vähän, ja kaiken toiminnan kannalta on hankalaa, että vesipiste, jääkaappi ja liesi sijaitsevat täysin eri puolilla huonetta.