Sikke Sumarin juuri ilmestynyt keittokirja on kirjailijan mukaan ovi hänen sydämeensä. Kirja on valloittava matka Siken kesäparatiisiin, Muhun saarella sijaitsevaan majataloon, Nami Namasteen. Kirjaa selaillessa tulee vastustamaton halu päästä paikan päälle kokemaan Muhun saaren tunnelmaa, ihmeellistä luontoa ja Siken puutarhan makuja. 

Kirjan ulkoasu on tarkoin harkittu. Benjamin Ilmoni ja Patricia Karlsson ovat tehneet hienoa työtä luodessaan kirjan sivuille elävän mielikuvan Muhun saaren tunnelmasta. Tuntuu kuin kirjan kansien väliin olisi painettu kaikki se, mitä Nami Namaste Sikelle merkitsee.

Kirjassa on valtava määrä reseptejä. Sivuja on 362 ja kirja on sidottu niin, että aukeama pysyy itsestään auki reseptiä lukiessa. Kaunista ja kätevää. Kirjan ulkoasu on ilmava ja selkeä. Valtavat maisemakuvat luovat tunnelmaa. Keittokirjaksi tämä on varsinainen opus ja reseptejä löytyy moneen makuun villisikamuhennoksesta nokkospestoon. Täytyy myöntää, että kirjaa lukiessa iskee valinnan vaikeus ja tekisi mieli vain lähteä Siken majataloon kestittäväksi. Matkaa odotellessa voisi valmistaa vaikka sisilialaisen appelsiini-fenkolisalaatin tai Namasten rapeakuoriset aamusämpylät tai vaikka broilerin taikinakuoressa. Kirja pursuaa runsasta rustiikkista ja maukasta, rehellistä ruokaa, maailman mauilla höystettynä. Reseptien lomassa on esitelty paikallisia yrttejä (joita saa kyllä Suomestakin) ja niiden erilaisia käyttötapoja.

Kirjaa saa kirjakaupoista ympäri maan tai sen voi tilata täältäNami Namasten verkkosivuilta voi tutustua majatalon toimintaan, inspiroitua ja varata itselleen ihanan lomapyrähdyksen Siken kesäparatiisiin, osallistua vaikka kokkauskurssille tai heittäytyä aivan lomalle.