Nyt on se aika vuodesta, kun tarvitaan lisävitamiineja, lisäenergiaa ja lisävaloa. Niinpä monet hankkivat kirkasvalolampun.

Pimeään aikaan melatoniinin määrä kehossamme kasvaa ja se saattaa aiheuttaa makeannälkää, yöunet pitenevät ja liikunnallinen toiminta vähenee. Jopa 20-30 prosenttia suomalaisista kärsii kaamosajan masennusoireista jopa tietämättään. Kaamosmasennukseen auttaa liikunta ja valon lisääminen.

Kirkasvalolamppu vaikuttaa silmien kautta käpyrauhaseen ja piristää. Merkitystä on valaisimen kirkkaudella eli luksimäärällä. Tyypillisesti kirkasvalolla haetaan 2500 luksin tehoa, kun toimistossa saattaa tavallisesti olla 500 luksia ja kotona normaali valoteho on 50 luksia. Auringonpaiste taas on 50 000-100 000 luksia. Eli kirkasvalolamppua valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, montako luksia sen teho on. 

 Kirkasvalon äärellä on tärkeää istua yhtäjaksoisesti puolesta tunnista kahteen tuntiin, lähes päivittäin. Valoa voi käyttää normaalivalaisimen tapaan vaikka monta tuntia vuorokaudessa, jos valaisimesta löytyy himmennin tai jos valaisimen kääntää kasvoista poispäin. Kirkasvalo ei kuitenkaan sovi jokaiselle, sillä jotkut saavat valosta päänsärkyä tai silmäoireita.

Listasimme muutaman kivan näköisen ja tehokkaan kirkasvalolampun. Kuvaa klikkaamalla, pääset lampun tietoihin.

Hoitoetäisyys: 43 cm (2 500 lx), 22 cm (10 000 lx). Valaisinidea.

 

Kirkasvaloherätyskellossa lukseja on vain 200, mutta se riittää helpottamaan heräämistä. Verkkokauppa.
Candeo on palkittu, ensimmäinenn kattoon ripustettava, säädettävä kirkasvalolamppu. 45 cm (2500 lx), 23 cm (10 000 lx). Innolux.fi
Rondo kirkasvalolamppu. 38 cm (2500 lx). Nettivalo.
Innolux turbo, 40 cm (2 500 lx), 20 cm (10 000 lx). Hobby Hall.